Yrittäjien eläketurva on ollut jo pitkään vaikea pala purtavaksi. Moni yrittäjä tunnistaa tilanteen: YEL-maksut tuntuvat irtonaisilta omasta arjesta, eikä aina ole helppo ymmärtää, miten nykyinen järjestelmä oikeasti suhteutuu omaan tulotasoon. Nyt pöydällä on selvitys, joka pyrkii tuomaan järjestelmään lisää selkeyttä ja ennakoitavuutta.
Sosiaali- ja terveysministeriön tilaamassa selvityksessä Jukka Rantala on kartoittanut, miten yrittäjien eläkejärjestelmää olisi syytä uudistaa. Taustalla on kirjaus pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa, eli kyse ei ole vain teoreettisesta pohdinnasta, vaan suuntaviivoista mahdollisille lainsäädäntömuutoksille. Selvityksessä esitetään niin sanottua hybridimallia, jossa yrittäjän eläkemaksu ja eläkkeen kertyminen voisivat perustua joko todellisiin ansioihin tai nykyisenkaltaiseen YEL-työtuloon.
Nykyinen YEL-työtulo koetaan yrittäjien keskuudessa ongelmalliseksi monestakin syystä. Työtulo on laskennallinen, eli se kuvaa yrittäjän työpanoksen arvoa, ei suoraan yrityksestä nostettuja tuloja. Tämän arvon määrittely ei ole yksiselitteistä, ja monelle se näyttäytyy enemmän arvauksena kuin konkreettisena lukuna. Lisäksi työtulo ei aina pysy mukana yrittäjän arjen muutoksissa. Jos tulot vaihtelevat, esimerkiksi hiljaisten kausien tai kasvupyrähdysten takia, YEL-työtulo ei välttämättä jousta samaa tahtia.
Työeläkealalla on jo pitkään katsottu, että olisi luontevaa siirtyä malliin, jossa yrittäjän eläketurva rakentuisi yhä vahvemmin todellisten ansioiden varaan. Tämä olisi erityisen tärkeää pienyrittäjille, joilla tulotaso on matalampi ja joiden kannalta jokainen euro eläketurvan perustassa merkitsee paljon. Ajatus on, että työtulon tulisi olla mahdollisimman yksiselitteinen eikä pohjautua epäselvään harkintaan tai tulkintaan. Kansainvälisesti on poikkeuksellista, että sosiaaliturva nojaisi näin vahvasti arvioihin eikä konkreettiseen ansiotietoon.
Hybridimalli olisi eräänlainen väliaskel kohti ansiopohjaisempaa järjestelmää. Jos täyteen ansiopohjaiseen malliin ei haluta tai pystytä siirtymään yhdellä kertaa, voidaan rakentaa rinnakkainen ratkaisu. Tässä mallissa yrittäjän eläkemaksut ja eläkkeen kertyminen voisivat määräytyä joko todellisten ansioiden tai nykyisen YEL-työtulon perusteella. Jos nykyisen kaltainen työtulo jää järjestelmässä voimaan, sen taustalla olevaa laskentaa pitäisi kuitenkin kehittää: laskurin tulisi olla läpinäkyvämpi, ja laskentasäännöt olisi syytä kirjata selkeästi lakiin. Myös siirtymisen ansioihin perustuvan mallin ja työtulomallin välillä pitäisi olla mahdollista tapahtua selvin, objektiivisin kriteerein, ilman tulkinnanvaraa.
Selvityksessä nostetaan esiin myös rahastoinnin merkitys. YEL on tähän asti toiminut pay as you go -tyyppisesti vahvemmin kuin työntekijöiden eläkejärjestelmä, jossa osa eläkemaksuista on jo pitkään rahastoitu ja sijoitettu tulevia eläkkeitä varten. Yrittäjien eläkkeiden rahoituksen kannalta osittainen rahastointi voisi olla keino vahvistaa järjestelmän pitkän aikavälin kestävyyttä. Ajatus on, että osa YEL-maksuista säästettäisiin ja sijoitettaisiin samalla tavoin kuin palkansaajien puolella on tehty jo 1960-luvulta lähtien. Ajan kuluessa tämä kasvattaisi rahastojen kokoa ja helpottaisi paineita maksutason nostamiseen.
Moni yrittäjä toivoo, että omista vakuutusmaksuista näkyisi suoremmin, kuinka ne kartuttavat juuri omaa tulevaa eläkettä. Rahastointi voisi vahvistaa luottamusta siihen, että järjestelmä kantaa myös tulevaisuudessa eikä rahoituksen kestävyys ole yksin valtion vastuulla. Taustalla on huoli siitä, kuinka pitkälle julkinen talous pystyy jatkossa osallistumaan eläkemenojen rahoittamiseen, kun väestö ikääntyy ja huoltosuhde heikkenee.
Työeläkealan tavoitteena on, että yrittäjien eläketurva olisi tasoltaan ja rakenteeltaan yhtä vahva kuin työntekijöiden. Se vaatii sekä teknisiä ratkaisuja – kuten selkeämpää työtulon laskentaa ja rahastoinnin lisäämistä – että luottamuksen palauttamista. Yrittäjän on voitava ymmärtää, mistä hänen maksunsa muodostuvat, mihin ne menevät ja mitä hän saa vastineeksi. Juuri näihin kysymyksiin Rantalan selvitys pyrkii tarjoamaan konkreettisia avaimia. Se ei vielä muuta järjestelmää, mutta antaa hallitukselle työkalupakin, josta seuraavan vaiheen ratkaisut voidaan rakentaa.
