Ilkka Pernu:
"Tähän jää koukkuun!"
"On pakko saada joka viikko!"
"Olo on sen jälkeen mahtava!"
Ei, edelliset lainaukset eivät ole poimittu Irti Huumeista -yhdistyksen keskustelupalstalta vaan yleiseltä avantosaunalta. Myönnettävä on, että olen itsekin jäänyt koukkuun. Olenko siis narkomaani?
Riippuvuus on jännä - ja ehkä pikkaisen suhteellinen - juttu. Usein kuullun väitteen mukaan ainakin kahvi, tupakka ja alkoholi olisivat kiellettyjä aineita, jos ne keksittäisiin nyt. Sen verran koukuttavia kamoja ovat, kuulkaas.
Samaan joukkoon voi laskea avannon, ainakin jos saunojien puheita on uskominen. Nyt, maaliskuun puolivälissä kestoaihe lauteilla on vääjäämättä lähestyvä avantokauden päättyminen. Puolentoista kuukauden päästä saunan ovelle lyödään lappu eikä avantoon pulahtajilla ole sinne enää asiaa. Äänet värisevät, kun aihe nousee esille.
Toki kylmään veteen voi käydä itsensä dippaamassa missä ja milloin tahansa, mutta jos olen ymmärtänyt oikein, avanto on sosiaalinen huume.
Löylyissä on tapana jakaa kokemuksia ja toistella mantrana, kuinka hieno harrastus tämä on. Avannossa kävijät eivät kuulemma ikinä sairastu. Ja kaikki ovat hoikkia ja hyväkuntoisia.
Ihme kyllä aina joku on ollut juuri flunssassa. Ja näkyy niitä jenkkakahvoja itse kullakin, ja aina jotain paikkaa tuntuu kolottavan.
Avantoon liittyy niin paljon uskomuksia, että vain mieleltään epävakaa uskoo niitä kaikkia.
Minulle lajin viehätys on itsensä voittamisessa ja sen tuomassa hyvän olon tunteessa. Veteen meneminen pelottaa joka ikinen kerta. Avannon jälkeinen euforia kestää vain pari minuuttia.
Sama se, vaikka joku viisas todistaisi nolla-asteisen veden olevan hengenvaarallinen. Narkomaani ei ajattele muuta kuin ensimmäistä kokemaansa nautinnon hetkeä.
