Jarkko Vilkkilä:
Kun vuosi vaihduttuaan on päässyt jo hyvään alkuun, mediassa on ollut tapana korostaa sitä, että muutos on käynnissä. Siten kukaan ei vahingossakaan pääse unohtamaan, että se muutos, jota viime vuoden lopussa ennustettiin tälle vuodelle, on todellakin tapahtumassa.
Kenellekään ei siis liene epäselvää, että (ilmaston)muutoksen tuulet puhaltavat kaakosta ja hiukset hulmuavat tai jopa irtoavat ilmamassoissa vellovaksi karvaparveksi. Tehtaita suljetaan, työntekijöitä lomautetaan ja kaikkialla hoetaan, että maailma sellaisena kuin sen tunsimme on kerta kaikkiaan muuttunut.
Muutokselta ei säästy kukaan, ei missään maailmankolkassa. Tästä meitä on ihailtavan ahkerasti muistuttanut maapallon kiistaton ylipäällikkö, Yhdysvaltain nykyinen presidentti, joka lähes messiaanisissa puheissaan on toitottanut, että muutos, rakkaat veljet ja siskot, tunkee sisään ovista ja ikkunoista, vaikka kuinka yrittäisitte salvata tai laudoittaa niitä umpeen.
Harvassa ovat myös ne suomalaiset, jotka eivät ole vielä päässeet nauttimaan muutoksen virkistävästä tuulahduksesta, kun talous heittää häränpyllyä vähän väliä, eivätkä analyytikotkaan tunnu oikein tietävän, missä nyt mennään. Toiset vaativat kiristämään kukkaronnyörejä, kun taas toiset kehottavat tai suorastaan patistavat pistämään palkan välittömästi sileäksi, jotta taantuma tai lama ei pääsisi niskan päälle.
Hikikarpalot nousevat otsalle väkisinkin, kun ihmispolo yrittää vastata aikansa alati muuttuviin haasteisiin. Ja erikoista kyllä, puhe muutoksesta on selvästi jämähtänyt kuppilakeskustelujen yhdeksi pysyväksi kestosuosikiksi.
